Kuuseen kurkottaja

Vuoden vaihtuminen on minulle käsittämättömällä tavalla mystinen juttu. Päättyvän vuoden tapahtumia tulee muisteltua, mutta vielä enemmän on uteliaisuutta siihen, mitä uusi vuosi - ja nyt vielä uusi vuosikymmen - tuo mukanaan. Aina sitä toivoo, että toisi hyviä asioita. 1.1. avautuu kuin uusi puhdas kirjoittamaton kirja.

Vuosi 2019 toi minulle yllättäen suorastaan uuden eläkevuosien elämäntehtävän: saattaa blogia kirjoittamalla ihmisten tietoisuuteen sitä taidetta, joka meitä ympäröi, mutta jonka ohi sokeina kuljemme, siis julkiset patsaat ja veistokset. Ehdotukseni saada ihmisten käyttöön karttaesite patsasbongailuun Jyväskylässä ei tuottanut tulosta. Vastaavanlaiset esitteet ovat auttaneet minua suuresti matkaillessani mm. Kotkassa ja Kuopiossa.

Kuuseen kurkottaja, Tommi Toija, 2016


Kuvanveistäjä Tommi Toijan teos Kuuseen kurkottaja Tourujoen partaalla Kankaan asuinalueella sopii kuvaamaan tuntojani. Ensinnäkin olen kurkottanut kuuseen ja kapsahtanut katajaan. Luulin saavani paljonkin lukijoita blogikirjoituksilleni, mutta pieneksi joukko on jäänyt. Tilastomerkillisyyksiin kuuluu viime viikon kaksi lukijaa Guadaloupesta - millähän hakusanalla he olivat päätyneet blogiini?

Toisaalta Toijan teos kuvaa omaa uteliaisuuttani. Tahdon hakeutua yhä uusille tantereille patsaiden perässä. Perehtyminen teosten aihepiirien taustoihin ja itse taiteilijoihin on antanut niin paljon sisältöä elämääni, etten voi lopettaa tätä harrastusta. Kun kotikaupungin patsaat on esitelty, voi siirtyä muihin kaupunkeihin löytämään aina uutta kiinnostavaa kuvattavaa.

Nyt jo kurkistelen vuoden 2020 puolelle - tiedän, mistä kirjoitan vuoden ensimmäisen juttuni, mutta pidän sen vielä salaisuutena.


Tommi Toija on ahkera taiteilija. Olen törmännyt hänen nimeensä monien suomalaisten taidemuseoiden näyttelyesitteissä viime aikoina. Jyväskylässäkin hänen "pikku ukkeleitaan" oli nelisen vuotta sitten näytteillä taidemuseossa. Tommi on syntynyt Lapualla v. 1974 ja hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi v. 2003 ja on sen jälkeen pitänyt sekä omia näyttelyitä että osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Keraamiset sympaattiset hahmot ovat hänen tavaramerkkinsä ja tuntuu siltä, että ne saavat katsojat hyvälle tuulelle.

Teos on Tommi Toijan Jyväskylän näyttelystä 2016,
nimeä en ole ottanut talteen


P.S. Pikku ukkeli on Toijan oma nimitys hahmoilleen.

Kuvat olen itse ottanut.

Lähteet:
tommitoija.com 
hameenlinnantaidemuseo.fi

Kommentit

  1. Kävin vuonna 2018 ystäväni luona Tauluhovissa. Eräs hoitaja puhui tästä teoksesta minulle ja selitti miten sen löytäisin, mutta ei osunut silmiini, vaikka pariinkin kertaan yritin etsiä. Ehkäpä se oli onnikin, mielipiteemme olisivat olleet niin erilaiset. tk

    VastaaPoista

Lähetä kommentti