Pientä piristystä

 Kun kulkee kaupungilla silmät avoinna, voi nähdä siellä täällä pieniä taideteoksia, joita sinne on sijoitettu ilahduttamaan ihmisiä. Tässä kirjoituksessa esittelen omia löytöjäni Jyväskylästä.



Mosaiikit Kauppalaispihalla ovat taiteilija Marja Kolun aikaasaannosta, kuten penkkiteos "Aatamin puraisu" ja "Rastatukkainen soffa" Lutakossa. Väri-iloittelua arkeen. (Lisää Kolusta ks. 8.3.19)







Puistokadulla huomasin kaksi sähkökaappimaalausta, jotka eivät ole uusia, mutta vasta hiljattain näin ne. Kaupungissamme on vuosien varrella ollut useampiakin maalausprojekteja, joilla ankeita sähkökaappeja on piristetty.





Äijälänrannassa on myös erikoisia sähkökaappeja ja penkkejä herättämässä kulkijaa etsimään kaikkea hyvää ja kaunista, mitä elämä tarjoaa ankeanakin aikana ja aivan ilmaiseksi. 



Keskikaupungilla voi bongata pari mosaiikkiteosta Kauppakadusta Taidemuseon ja Patinan edestä. Tekijä on amerikkalainen Jim Bachor, s. 1964, joka aloitti tällaisten teosten tekemisen omassa maassaan  kaduissa oleviin kuoppiin. Hän alkoi täyttää niitä ja tehdä päälle mosaiikkeja. Inspiraation mosaiikkitaiteeseen hän sai käydessään Italian Pompeijissa ja löydettyään siellä mosaiikkeja, jotka olivat säilyneet tulivuorenpurkauksesta huolimatta. Jyväskylässä hänelle piti kovertaa kuopat ja hän kuvitti niihin luontoaiheita. Wikipediassa luetellaan, minne kaikkialle hän näitä tehnyt ja Jyväskylä on hyvässä seurassa: Chigaco, New York, Philadelphia, Detroit, Los Angeles ja Carrara (Italia). Katutöiden takia muutama Bachorin teos on jo hävinnyt kaupungistamme.




Lutakossa Rantaraitin varren penkkeihin on ilmestynyt kukka- ja sydänaiheisia narusta pujoteltuja kuvioita. Hauska piriste.


Lutakossa Paviljongin kyljessä on myös kiva puistopolku, jonka varrella kasvavat erilaiset lehtipuut, joista jokainen on omistettu jollekin rallisankarillemme. Niiden kasvua on mielenkiintoista seurata. Puut ovat hurmevaahtera, tammi, kynäjalava, suomenpihlaja, purppuratuomi, lehtosaarni, pylväshaapa, tervaleppä, metsälehmus, purppuraomenapuu ja taalainkoivu.



Myös useita muuntajakoppeja on maalattu, tämä kuva on Vapaudenkadulta.

Kun edellisessä postauksessani ei kuvilla herkuteltu, tällä kertaa sitäkin enemmän. Nauttikaa väreistä!

Kuvat olen itse ottanut.

Tietolähde: Jyväskylän Taidemuseo ja Wikipedia


Kommentit ovat tervetulleita.

Tee  näin kun haluat lähettää kommentin:

1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa

2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'

3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.

Kommentit