Hallissa uimassa ja muuta hellejuttua

Helleaalto saavutti Jyväskylän ja koko Suomen vihdoin heinäkuun lopulla (tänään lämpöennätys 33,7 astetta Porvoossa, Helsingin Kaisaniemessä kuuminta koko mittausajalta, joka alkoi 1844). -  Nyt sitten onkin oikea aika esitellä satamasta teos nimeltä Auringonpalvojat. Se on kuvanveistäjä Heikki Häiväojan käsialaa.  

Teoksen hankki Kulutusosuuskuntien keskusliitto Osuusliike Mäki-Matille tavaratalon  valmistumisen kunniaksi Kauppakadun ja Väinönkadun kulmaukseen vuonna 1961. Patsas oli  tavaratalon edessä vesialtaassa vuoteen 1979. Silloin se lahjoitettiin Jyväskylän kaupungin taidekokoelmiin. Se oli useassa paikassa ja vaurioituikin. Korjauksen jälkeen se on sijoitettu Lutakon sataman puistoon. 

Koska veistos on melko vaatimaton kooltaan ja väritykseltään, Suomen käsityön museon museokumppanit tempaisivat viime syksyn kulttuurisuunnistukseen sille vähän rekvisiittaa ympärille huomion herättämiseksi. Kuva on tuolta ajalta.



Auringonpalvojat, Heikki Häiväoja, 1961

Lähikuva Auringonpalvojista
Taustalla rauta-aita, koska rallit

Heikki Häiväoja (s. 1929 Jämsässä) on edustettuna Jyväskylässä usealla teoksella. Aikaisemmin tässä blogissa esitellyt löytyvät tekijän nimitunnisteella.


Kävin Jämsän  kesäteatterissa katsomassa näytelmän Juuso Waldenista, viimeisestä patruunasta (hyvä!). Samalla matkalla poikkesin kirkonmäellä. 



Sovinnon ja rauhan muistoksi,
Heikki Häiväoja, 2000
Jämsästä, Häiväojan synnyinkunnasta löytyy hänen teoksensa Rauhan ja sovinnon muistomerkki. Vuoden 1918 tapahtumat olivat paikkakunnalla kipeät ja sovintoa sai etsiä.


Teoksen ovat yhteistoimin hankkineet Jämsän ja Jämsänkosken kaupungit ja seurakunnat.









Nälkävuosien muistomerkki,
Suunnittelija Paavo Keskinen,
Valmistaja Suomen Kivivalmiste Oy, 1987


Vieressä on myös kolmesta kivestä koostuva muistomerkki nälkävuosina 1866-68 menehtyneiden muistolle. Jämsän alueella nälkään kuoli noina vuosina 1082 henkilöä. Infotaulussa kerrotaan, että vuoden 1867 toukokuussa yhtenä sunnuntaina silloinen rovasti siunasi 86 vainajaa. Kivellä on seppele, josta nousevat veitset ja haarukat.








Nyt arvoisa lukija jo ihmettelee, mitä se uintijuttu otsikossa tekee. Minäpä kerron.  Jämsän matkalla kävi niin, että aikomani vierailu Pässinmäessä* ei onnistunut oppaan sairastuttua. Niin minulle jäi aikaa tehdä jotain muuta. Kävin Vitikkalan kartanossa lounaalla, Kivipankissa huopanäyttelyssä, mutta vieläkin oli aikaa. Minua on vaivannut se, etten ole koskaan käynyt Kuoreveden Hallissa, joka koko kunta kuuluu nykyään Jämsään. Siispä pikainen autoajelu tuohon kuuluisaan ilmailutekniikan keskukseen, jossa toimii Patrian lentokonetehdas ja josta Karhumäen veljekset olivat kotoisin. Ilmavoimat on jo poistunut sieltä, mutta sotilaslentokenttä on käytössä. Kylän kupeessa kimmelsi ihana järvi ja aivan tien vieressä hieno uimaranta. Olin varustautunut asianmukaisesti - siispä uimaan järveen, jonka nimeksi karttaan on merkitty Eväjärvi/Kolhinselkä. Ai että oli ihanaa! Ja sitten kesäteatteriin! 

Unohdin ottaa kuvan rannasta, mutta käykää itse katsomassa paikan päällä! Lopuksi iloksenne pari kuvaa Suomen huopayhdistys Filtti ry:n huopanäyttelystä "Jotakin punaista". Yhdistys on perustettu Jyväskylässä vuonna 1998 ja sen kotipaikka on Jämsä. Näyttely on kansainvälinen, mutta poimin nämä kotimaiset kukkaset esittelyyn.


Punaisen kukan synty, Sirpa Mäntylä
Nuppu, Rea Pelto-Uotila







* Pässinmäki on entinen Yhtyneiden Paperitehtaiden vieras- ja edustuskerho Jämsänkoskella. Nyt se on Kauko Sorjosen säätiön taidekokoelmien sijoituspaikka, jossa järjestetään opastettuja taidekierroksia.

Kuvat ovat itse ottamiani.

Lähteet:
wikipedia.org
Jyväskylän julkiset taideteokset
Infotaulut Jämsässä

Kommentit ovat tervetulleita.

Toimi näin, kun haluat lähettää kommentin:

1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa



2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'; (halutessasi voit laittaa viestin loppuun etunimesi tai nimikirjaimesi tms. erotukseksi muista anonyymeistä!)

3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin

Kommentit