Tutuilla turuilla 1

Yksi tämän kesän huippuhetkiä oli viime viikon lopulla toteutunut kurssitapaaminen Turussa. Pääsimme tutustumaan entiseeen opinahjoomme, jossa 51  vuotta sitten uusina opiskelijoina aloitimme. Koulu on siitä paljon muuttunut, kasvanut, kehittynyt ja tullut osaksi Turun yliopistoa. Saimme todella lämpimän vastaanoton vierailullamme.

Turku oli minulle vuonna 1968 uusi, outo ja innostava asuinpaikka. Syksyn värikkäät lehtipuut olivat erilaisia mihin olin Etelä-Pohjanmaalla tottunut. Kaupungin monet vanhat rakennukset, upeat puistot ja patsaat henkivät historiaa. Koti-ikävä ei todellakaan vaivannut.


Turun Tuomiokirkko
Per Brahe, Walter Runeberg, 1888



Kaupungin maamerkki on keskiajalla useiden vuosikymmenien aikana rakennettu Tuomiokirkko Aurajoen rannalla. Sen kellojen soitto oli minulle ennestään tuttu radion kello kahdentoista äänimerkkinä. Nyt sen sai kuulla "livenä" (tuota sanaa ei silloin tunnettu suomen kielessä).

Historiasta tuttu oli Pietari Brahe, jonka patsas seisoo korkealla jalustalla kirkon edessä Brahenpuistossa. Se teki minuun vaikutuksen. Jalustassa on teksti: "Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds." Per Brahe (1602-1680) oli Suomen kenraalikuvernööri. Patsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Walter Runeberg (1838-1920). Patsaan paljastusta oli kuulemma seuraamassa noin 10 000 katsojaa - milloin taas päästäisiin moisiin lukuihin?




Merikotkat, Jussi Mäntynen,
valm. 1954, palj. 1968
Joutsenet, Jussi Mäntynen, 1959


Turun Kauppakorkeakoulun avaralla nurmikentällä oli jo opiskeluaikanani Merikotkat-patsas. Se on siellä edelleenkin, mutta nyt koulun laajennuttua sitä on siirretty ja uudet rakennukset ovat ahtaneet sen 'nurkkaan'. Toinen Jussi Mäntysen lintuveistos, Joutsenet,  on Turun Taidemuseon edustalla Puolalanpuistossa. Siellä museon portaiden juurella aloitimme aina vappuaattoillan vieton lakkien päähän panolla. 

Taiteilijaprofessori Jussi Mäntynen (1888-1978) on tehnyt lukuisia eläinaiheisia veistoksia. Hän oli työskennellyt eläintentäyttäjänä, joten hänelle niiden anatomia ja käyttäytyminen oli tuttua. Merikotkat-teoksessa toinen lintu on juuri iskenyt saaliin ja toinen tulee siitä kilpailemaan.

Tälläkin matkalla kävin Taidemuseossa. Esillä oli amerikkalaisen valokuvaajan Imogen Cunninghamin taiteellisia kuvia alastomista, plastisista ihmisvartaloista ja lähikuvia kukista. Yläkerrassa oli mielenkiintoinen kattaus eri taiteilijoiden teoksia ryhmiteltynä aiheisiin Maa-Vesi-Ilma-Tuli.



Päivänkakkara, Jani Rättyä ja Antti Stückell, 2011
Toki Turkuunkin on tullut paljon uusia julkisia taideteoksia, erityisesti vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki -tittelin velvoittamana. 

Aurajoen rannassa on väliaikaiseksi taideteokseksi sijoitettu 25-metrinen Päivänkakkara, Jani Rättyän ja Antti Stückellin luomus. Materiaalit ovat puu, lujitemuovi ja teräs. Sen kestoksi arveltiin 3-5 vuotta, mutta edelleen se näyttää hyvältä.





Vuonna 1973 syntyneet taiteilijat ovat halunneet kiinnittää huomiota luonnon pieniin ihmeisiin ja ihmisen vastuuseen ympäristöstä. Veistos on heidän mukaansa "ilon päräytys, elämän ylistys, rakkaudentunnustus ja onnentoivotus".






Harmonia, Achim Kühn, 2011

Aurajoessa oleva näyttävä Harmonia-teos muistuttaa valaan pyrstöä. Sen kuuluisi olla suihkulähde, mutta ainakaan nyt pyrstöstä ei vettä valunut. Upea teos on saksalaisen Achim Kühnin tekemä. Sen jalustana on vanhan satamanosturin perustusrakenne. Värikkäät jaloteräslevyt, joita on kaikkiaan 280 kappaletta, on käsitelty eloktrolyyttisesti saksalaisella menetelmällä. 

Achim Kühn on syntynyt Berliinissä vuonna 1942 ja on jo kolmannen polven seppä,"Im Feuer gebohren", kuvanveistäjä, koulutukseltaan arkkitehti.

Lyhyellä Turun matkalla tuli niin paljon elämyksiä, että jatkan niistä vielä seuraavassa postauksessa.



Kuvat ovat itse ottamiani.

Lähteet:
turku.fi
wikipedia.org
achimkuhn.de
kuriositeettikabi.net






Kommentit ovat tervetulleita.


Toimi näin, kun haluat lähettää kommentin:

1. Klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa.

2. Valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'; (halutessasi voit laittaa viestin loppuun etunimesi tai nimikirjaimesi tms. erotukseksi muista anonyymeistä!).

3. Kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.








Kommentit