Noutopöydän herkkuja

Joulu on juhla-aikaa, eniten niille, joilla on iso, sopuisa, yhdessä touhuava, perinteitä kunnioittava suku. Yhteiskunnassa lähes kaikki sulkeutuu silloin päiviksi, jopa viikoiksi. Eivät kaupat, mutta ainakin kulttuurilaitokset.

Koin, että minulle "joulu" tai juhla tuli tammikuun puolivälissä. Eteeni avautui nautittavaksi herkullinen noutopöytä, josta sain joka päivä ammentaa makupaloja alkaen Keski-Suomen alueoopperan hienosta La Bohème -esityksestä. Käyn muistoissa vielä läpi kokemuksiani.



Suomen Käsityön Museossa avautui kaksi upeaa näyttelyä. "Kudottu kuva - Moderni suomalainen kuvakudos" ja "Maailman värittäjä - tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen". Ariadna Donner, Soile Hovila, Aino Kajaniemi ja Inka Kivalo ovat kukin tuoneet esille useita teoksiaan. Jokaisella on omanlaisensa tyyli käsitellä lankoja, mutta kaikki ovat paitsi äärimmäisen taitavia käsityöläisiä, myös luovia taiteilijoita, puhumattakaan kärsivällisyydestä. Työt ovat hitaita valmistaa. Kuvakudokset ovat esillä 17.5.20 saakka.



Aino Kajaniemi on jyväskyläläinen tekstiilitaiteilija.
++++

Tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen (1947-2018) tuli kuuluisuuteen 1980-luvulla. Hänen luontoaiheiset värikkäät villapuseronsa ja muut neuleensa saavuttivat suurta suosiota. Hän neuloi niitä ensin itse, mutta keskittyi vähitellen suunnitteluun ja käytti taitavia kotineulojia valmistamaan niitä. Sirkka Könönen sai taideteollisuuden valtionpalkinnon v. 1992 ja seuraavana vuonna hänet valittiin Vuoden tekstiilitaiteilijaksi. Suomen Käsityön museossa on talletettuna suuri määrä hänen suunnittelemiaan tekstiiliteoksia, joten niitä saadaan varmasti jatkossakin  esille. Tämä näyttely on avoinna vain 1.3.20 saakka.  Vieläköhän Ruotsin kuninkaalla ja kuningattarella on vaatekaapissaan lahjaksi saamansa Könösen villapuserot?



Sirkka Könösen villapaitamalli

+++++

Elokuvateatterissa esitettiin "Nuoren naisen muotokuva" (Portrait de la jeune fille en feu), ranskalaisen Céline Sciamman (s.1978) ohjaajaama ja käsikirjoittama Cannesin filmifestivaaleilla vuonna 2019 parhaasta käsikirjoituksesta palkittu elokuva. Sen kuvaus oli hieno, pääosissa loistivat Adèle Haenel kuvattavana ja Noémie Merlant taiteilijana. Elokuvassa maalatun teoksen teki kuvauksen yhteydessä Hélène Delmaire. Huomattavaa on, miten 2020-luvulla naiset nousevat tekijöiksi alalla kuin alalla. (Vrt. Suomen hallituksen viisi puoluetta ja kaikkia johtaa nainen.) Elokuvassa ei liioiteltu mitään, se pysyi intensiivisenä henkilöiden suhteen kuvauksena. Ihailin näyttelijöiden kykyä ilmaista katsellaan mielialojaan. - Elokuvan traileri Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=64QcwARoZAM.

++++++

Sokerina pohjalla ensimmäinen käyntini Kouvolan teatterissa. Siellä on ohjelmassa kantaesitys "Anu Pentik - nainen joka loi savesta maailman". Olin kuin ihmemaassa. Eppu Nuotion käsikirjoitus, Tiina Huhtaniemen ohjaus, Kalle Ropposen lavastus, valaistus ja projisointi sekä kirsikkana kakussa Nina Petelius-Lehdon koskettava roolityö pienenä Annelina ja lopussa jo iäkkäämpänä Anuna. Muutkin näyttelijät olivat erinomaisia ja musiikki esitykseen oli taidolla valittu. Kokonaisvaltainen elämys! Kuvat välähtelevät vieläkin silmissäni. On aivan pakko sanoa: jos mahdollista, käykää katsomassa ja vaikuttukaa! Edelleen luovaa toimintaansa jatkava Anu Pentik (77 v.) valmistelee ensi kesäksi näyttelyään Turun Wäinö Aaltosen Museoon - ehdoton käyntikohde kesälle 2020.



Käsiohjelman kannessa Tavaton median ottama kuva,
Satu Lemola esittää nuorta Anua.

Kuvat omiani, ellei muuta mainita.

Lähteet:
Suomen Käsityön Museo
Kouvolan teatteri
en.m.wikipedia.org

Kommentit