Edellisessä blogikirjoituksessani esittelin kuvanveistäjä Raimo Heinon Metamorfoosin Jyväskylästä. Sama taiteilija on tehnyt veistoksen myös synnyinpitäjääni Alavudelle.
Käydessäni viime marraskuussa kotiseudullani, havaitsin ensi kerran Muistojen Kappelin viereisellä kummulla olevan veistoksen. Kiinnostukseni heräsi. Pysäköin auton läheiselle parkkipaikalle, jossa jo seisoi yksi auto ja sen sisällä mies polttelemassa tupakkaa. Menin vierelle ja kysyin häneltä, mikähän veistos lienee. - Se on Edelfeltin, vastasi hän. - Miten Edelfelt liittyy Alavuteen, kysyin. - En tiedä, oli vastaus. - No, pitääpä selvittää!
Menin lähemmäksi veistosta ja minulle selvisi, että kyseessä on Stenbäckille pystytetty muistomerkki. Stenbäck tai Edelfelt, supisuomalaisella alueella kaikki ulkomaalaiset nimet kuulostavat samalta. Patsaan ovat pystyttäneet Stenbäckin sukuseura ja Alavuden kaupunki ja seurakunta yhteistuumin. Siinä on neljä kivipaatta neliönmuotoislla alustalla. Minulle heräsi kysymys, onko muistomerkki Alavuden muinaiselle kirkkoherralle vai hänen kuuluisalle kirkkoarkkitehtipojalleen. Mistäs sen paremmin saisi selville, kuin paikallisesta kirjastosta, siis sinne seuraavaksi.
Kirjastontäti tiesi heti, että kyseessä on kirkkoherra. Vaikutti siltä, ettei hän ollut kuullutkaan mistään arkkitehdista. Kirjastosta löytyi hyvä kirja, josta sain selville yhtä ja toista. En yritäkään kertoa kaikkea, sillä kyse on laajasta pohjalaisesta pappissuvusta, jonka sukupuussa on juuria ja oksia moneen suuntaan. Alavuden historiassa puhutaan erityisestä Stenbäckien ajasta. Rovasti Karl Fredrik Stenbäck (1798-1875) vietti lapsuutensa Kuortaneen pappilassa, toimi pappina Lapissa ja tuli v. 1846 Alavuden kirkkoherraksi. Hän oli opiskellut Turussa Arwidssonin aikaan ja hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat Topelius, Snellman, Runeberg ja Lönnrot. Stenbäck oli pappissäädyn edustajana vuoden 1863 valtiopäivillä.
K. F. Stenbäckillä oli paljon lapsia. Vanhin poika Karl Emil Stenbäck (1834-1919) toimi pappina isänsä apulaisena Alavudella 1857-74 ja sen jälkeen kirkkoherrana Ulvilassa 40 vuotta. Myös hän oli valtiopäivämies edustaen pappissäätyä. Kunnallishallintoa ei ollut ja pappien työnä oli tuolloin seurakunnan johtamisen ohella järjestää mm. opetus, köyhäinhoito ja lääkkeiden välitys.
Kansakoulu Alavudelle perustettiin vuonna 1868 pojille ja 1873 tytöille. Ensimmäinen opettaja oli Eero Mäkinen (1845-1902), räätälinpoika Sulkavankylästä. Hän oli alkuperäiseltä nimeltään Erkki Kuoppamäki, mutta Uno Cygnaeus vaihdatti hänelle "sopivamman" nimen. Eero oli Jyväskylän seminaarin ensimmäisiä oppilaita. Alavuden pappilassa oli havaittu hänen olevan lahjakas ja rovastin suosituksin hänet innostettiin lähtemään opiskelemaan kansakoulunopettajaksi.
Eero Mäkinen oli kätevä käsistään. Hän perusti kansakoulun yhteyteen käsityökoulun, jossa pojat oppivat puu- ja metallitöitä. Mäkinen siirtyi vuonna 1880 Sortavalan seminaarin piirustuksen ja käsitöiden lehtoriksi. Hänestä kerrotaan, että kun hän sai Cygnaeuksen avustuksella ulkomailta harmonin käyttöönsä, niin ei aikaakaan, kun hän jo rakensi itse sellaisen. Hän toimi Alavuden ensimmäisenä urkurina. Sortavalaan hän perusti harmonitehtaan, joka laajeni puusepäntehtaaksi (Helylän puusepäntehdas valmisti koulukalusteita). Eero Mäkinen oli naimisissa rovasti K. F. Stenbäckin tyttären Maria Emelién (Immi) (1840-1931) kanssa. Toinen K. F. Stenbäckin tytär, Ottilia (1848-1939), toimi ensimmäisenä opettajana tyttöjen koulussa Alavudella. Jyväskylästä hänkin oppinsa haki. Myöhemmin hän toimi kunnioitettuna suomalaisen tyttökoulun johtajattarena ja NNKY:n johtajana Helsingissä.
Eero ja Immi Mäkisellä oli yhdeksän lasta, ansioituneita kansalaisia kaikki. Taiteesta kiinnostuneena huomiotani herättävät heistä monen avioliitot. Tyttäristä Maija oli naimisissa taidemaalari Pekka Halosen kanssa, Helmi taidemaalari Väinö Hämäläisen kanssa ja Aino taidemaalari, sanomalehtimies ja hyönteistutkija Felix Brykin kanssa (heidän tytär Ruth Bryk, joka oli naimisissa Tapio Wirkkalan kanssa). Myös pojista tuli menestyviä miehiä. Vuorineuvos Eero Mäkinen (Outokumpu Oy) oli kaivosinsinööri, tekniikan tohtori, kansanedustaja, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri. Lauri Kuoppamäki (nimenmuutos 1924, Jukka Kuoppamäen isoisä) oli Suomen ensimmäinen teollisuusneuvos ja hänkin toimi kansanedustajana. Väinö Mäkinen oli Sortavalan Myllykylän kartanon omistaja ja viljelijä, va. musiikin lehtori Rauman ja Sortavalan seminaareissa ja pari vuotta maalaisliiton kansanedustajakin. Hänen pojastaan Timo Mäkisestä tuli Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen professori ja vararehtori. Vilho Mäkinen oli DI ja agronomi, Turun ja Porin läänin piiri-insinööri.
Isä K. F. Stenbäckin lapsista radikaalifennomaani ylioppilaspoliitikko Gustaf Laurentius Stenbäck muutti nimekseen Lauri Kivekäs ja hän oli naimisissa Ida Ahlbergin kanssa.
Yhdestoista K.F:n lapsi oli nimeltään Josef Stenbäck (1854-1929), Hän oli arkkitehti ja insinööri, erityisesti kirkkoarkkitehtina kuuluisa. Hän suunnitteli ja monissa tapauksissa myös urakoi 35 toteutettua kirkkorakennusta, lisäksi tulivat korjaus- ja muutossuunnitelmat ja kellotapulit. Mieluiten hän käytti materiaalina graniittia, mutta myös tiili ja puu tulivat kysymykseen. Uusgotiikkaa edustavat mm. tiiliset Kemin ja Joensuun kirkot sekä Mikkelin tuomiokirkko ja puiset Heinäveden ja Luhangan kirkot. Kansallisromanttista tyyliä ovat mm. Muuruveden, Nilsiän ja Varpaisjärven kivikirkot. Viimeinen hänen suunnittelemansa kirkko on Killinkosken punainen puukirkko vuodelta 1928. Tunnettu matkailunähtävyys on hänen Poriin suunnittelemansa Juseliuksen mausoleumi.
Eipä kuvanveistäjä Raimo Heinokaan (1932-1995) välty kosketukselta Stenbäckeihin. Hän oli naimisissa taiteilija Marja Heinon o.s. Kuoppamäki kanssa, joka oli Immi ja Eero Mäkisen pojanpojantytär ja säveltäjä-laulaja Jukka Kuoppamäen sisar.
Kuvat olen itse ottanut.
Lähteet:
Arvo Sippola: Stenbäckien aika, Kansallinen herääminen Alavudella
Riitta Kuoppamäki: Etevä Eero Mäkinen
M O Karttunen: Alavuden kirja
Wikipedia
 |
| Stenbäckeille, Raimo Heino, 1990 |
Käydessäni viime marraskuussa kotiseudullani, havaitsin ensi kerran Muistojen Kappelin viereisellä kummulla olevan veistoksen. Kiinnostukseni heräsi. Pysäköin auton läheiselle parkkipaikalle, jossa jo seisoi yksi auto ja sen sisällä mies polttelemassa tupakkaa. Menin vierelle ja kysyin häneltä, mikähän veistos lienee. - Se on Edelfeltin, vastasi hän. - Miten Edelfelt liittyy Alavuteen, kysyin. - En tiedä, oli vastaus. - No, pitääpä selvittää!
Menin lähemmäksi veistosta ja minulle selvisi, että kyseessä on Stenbäckille pystytetty muistomerkki. Stenbäck tai Edelfelt, supisuomalaisella alueella kaikki ulkomaalaiset nimet kuulostavat samalta. Patsaan ovat pystyttäneet Stenbäckin sukuseura ja Alavuden kaupunki ja seurakunta yhteistuumin. Siinä on neljä kivipaatta neliönmuotoislla alustalla. Minulle heräsi kysymys, onko muistomerkki Alavuden muinaiselle kirkkoherralle vai hänen kuuluisalle kirkkoarkkitehtipojalleen. Mistäs sen paremmin saisi selville, kuin paikallisesta kirjastosta, siis sinne seuraavaksi.
Kirjastontäti tiesi heti, että kyseessä on kirkkoherra. Vaikutti siltä, ettei hän ollut kuullutkaan mistään arkkitehdista. Kirjastosta löytyi hyvä kirja, josta sain selville yhtä ja toista. En yritäkään kertoa kaikkea, sillä kyse on laajasta pohjalaisesta pappissuvusta, jonka sukupuussa on juuria ja oksia moneen suuntaan. Alavuden historiassa puhutaan erityisestä Stenbäckien ajasta. Rovasti Karl Fredrik Stenbäck (1798-1875) vietti lapsuutensa Kuortaneen pappilassa, toimi pappina Lapissa ja tuli v. 1846 Alavuden kirkkoherraksi. Hän oli opiskellut Turussa Arwidssonin aikaan ja hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat Topelius, Snellman, Runeberg ja Lönnrot. Stenbäck oli pappissäädyn edustajana vuoden 1863 valtiopäivillä.
K. F. Stenbäckillä oli paljon lapsia. Vanhin poika Karl Emil Stenbäck (1834-1919) toimi pappina isänsä apulaisena Alavudella 1857-74 ja sen jälkeen kirkkoherrana Ulvilassa 40 vuotta. Myös hän oli valtiopäivämies edustaen pappissäätyä. Kunnallishallintoa ei ollut ja pappien työnä oli tuolloin seurakunnan johtamisen ohella järjestää mm. opetus, köyhäinhoito ja lääkkeiden välitys.
Kansakoulu Alavudelle perustettiin vuonna 1868 pojille ja 1873 tytöille. Ensimmäinen opettaja oli Eero Mäkinen (1845-1902), räätälinpoika Sulkavankylästä. Hän oli alkuperäiseltä nimeltään Erkki Kuoppamäki, mutta Uno Cygnaeus vaihdatti hänelle "sopivamman" nimen. Eero oli Jyväskylän seminaarin ensimmäisiä oppilaita. Alavuden pappilassa oli havaittu hänen olevan lahjakas ja rovastin suosituksin hänet innostettiin lähtemään opiskelemaan kansakoulunopettajaksi.
Eero Mäkinen oli kätevä käsistään. Hän perusti kansakoulun yhteyteen käsityökoulun, jossa pojat oppivat puu- ja metallitöitä. Mäkinen siirtyi vuonna 1880 Sortavalan seminaarin piirustuksen ja käsitöiden lehtoriksi. Hänestä kerrotaan, että kun hän sai Cygnaeuksen avustuksella ulkomailta harmonin käyttöönsä, niin ei aikaakaan, kun hän jo rakensi itse sellaisen. Hän toimi Alavuden ensimmäisenä urkurina. Sortavalaan hän perusti harmonitehtaan, joka laajeni puusepäntehtaaksi (Helylän puusepäntehdas valmisti koulukalusteita). Eero Mäkinen oli naimisissa rovasti K. F. Stenbäckin tyttären Maria Emelién (Immi) (1840-1931) kanssa. Toinen K. F. Stenbäckin tytär, Ottilia (1848-1939), toimi ensimmäisenä opettajana tyttöjen koulussa Alavudella. Jyväskylästä hänkin oppinsa haki. Myöhemmin hän toimi kunnioitettuna suomalaisen tyttökoulun johtajattarena ja NNKY:n johtajana Helsingissä.
Eero ja Immi Mäkisellä oli yhdeksän lasta, ansioituneita kansalaisia kaikki. Taiteesta kiinnostuneena huomiotani herättävät heistä monen avioliitot. Tyttäristä Maija oli naimisissa taidemaalari Pekka Halosen kanssa, Helmi taidemaalari Väinö Hämäläisen kanssa ja Aino taidemaalari, sanomalehtimies ja hyönteistutkija Felix Brykin kanssa (heidän tytär Ruth Bryk, joka oli naimisissa Tapio Wirkkalan kanssa). Myös pojista tuli menestyviä miehiä. Vuorineuvos Eero Mäkinen (Outokumpu Oy) oli kaivosinsinööri, tekniikan tohtori, kansanedustaja, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri. Lauri Kuoppamäki (nimenmuutos 1924, Jukka Kuoppamäen isoisä) oli Suomen ensimmäinen teollisuusneuvos ja hänkin toimi kansanedustajana. Väinö Mäkinen oli Sortavalan Myllykylän kartanon omistaja ja viljelijä, va. musiikin lehtori Rauman ja Sortavalan seminaareissa ja pari vuotta maalaisliiton kansanedustajakin. Hänen pojastaan Timo Mäkisestä tuli Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen professori ja vararehtori. Vilho Mäkinen oli DI ja agronomi, Turun ja Porin läänin piiri-insinööri.
Isä K. F. Stenbäckin lapsista radikaalifennomaani ylioppilaspoliitikko Gustaf Laurentius Stenbäck muutti nimekseen Lauri Kivekäs ja hän oli naimisissa Ida Ahlbergin kanssa.
Yhdestoista K.F:n lapsi oli nimeltään Josef Stenbäck (1854-1929), Hän oli arkkitehti ja insinööri, erityisesti kirkkoarkkitehtina kuuluisa. Hän suunnitteli ja monissa tapauksissa myös urakoi 35 toteutettua kirkkorakennusta, lisäksi tulivat korjaus- ja muutossuunnitelmat ja kellotapulit. Mieluiten hän käytti materiaalina graniittia, mutta myös tiili ja puu tulivat kysymykseen. Uusgotiikkaa edustavat mm. tiiliset Kemin ja Joensuun kirkot sekä Mikkelin tuomiokirkko ja puiset Heinäveden ja Luhangan kirkot. Kansallisromanttista tyyliä ovat mm. Muuruveden, Nilsiän ja Varpaisjärven kivikirkot. Viimeinen hänen suunnittelemansa kirkko on Killinkosken punainen puukirkko vuodelta 1928. Tunnettu matkailunähtävyys on hänen Poriin suunnittelemansa Juseliuksen mausoleumi.
 |
| Muuruvesi |
 |
| Heinävesi |
Eipä kuvanveistäjä Raimo Heinokaan (1932-1995) välty kosketukselta Stenbäckeihin. Hän oli naimisissa taiteilija Marja Heinon o.s. Kuoppamäki kanssa, joka oli Immi ja Eero Mäkisen pojanpojantytär ja säveltäjä-laulaja Jukka Kuoppamäen sisar.
Kuvat olen itse ottanut.
Lähteet:
Arvo Sippola: Stenbäckien aika, Kansallinen herääminen Alavudella
Riitta Kuoppamäki: Etevä Eero Mäkinen
M O Karttunen: Alavuden kirja
Wikipedia
Kommentit
Lähetä kommentti