Goodyear-mainos Feliks Ojanen n. 1930, entisöinti maalari Erik Kesäniemi 1991, värityssuunnitelma alkuperäisen mukaan Pentti Leminen |
Korpilahdella syntynyt Feliks Ojanen eli 1898-1970. Hän suoritti maalarin ammattitutkinnon Porin ylemmässä käsityökoulussa ja työskenteli sitten kilpimaalarina maalarimestari Emil Kaistisen liikkeessä ja Jyväskylän kaupungin palveluksessa. Ojanen kävi vähän aikaa Ateneumin taideyhdistyksen piirustuskoulua 1920-luvulla. Hän oli tunnettu maisemamaalari, jonka suosikkiaihe oli Tourujoen seutu.
----------------------------------------------------------------------------------------------
Uudemman ajan seinämaalaukset aloitti Jyväskylässä taiteilija Jaakko Valo (s. 1954 Kaustinen). Esittelin hänen töitään jo postauksessa 30.9.19/Silta yhdistää. Valon seinämaalaukset ovat abstrakteja, ne tuovat esiin rakennuksen arkkitehtuuria ja niiden värit miellyttävät silmää.
Kauppakatu 11, Jaakko Valo 1991 |
Kauppakatu 5, Jaakko Valo, 1987 |
Yliopistonkatu 10, Jaakko Valo 1991 |
Tunnelimaalaus Yhteys, Jaakko Valo 1986, Ruusupuisto |
-------------------------------------------------------------------------------------------
Cygnaeuksenkatu 9, Risto Honkonen, 2017 |
-------------------------------------------------------------------------------------------
Suomen täyttäessä 100 vuotta 2017 Tikkurilan maalitehdas kustansi teoksen Vapaudenkatu 28:aan. Teoksen valmisti Rauha Mäkilä, vuonna 1980 Helsingissä syntynyt kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta ja opiskellut myös Frankfurtissa. Lehtihaastattelussa hän sanoo uskovansa, että maalaustaide on vahvasti kiinni ajassa eikä sen paikkaa nykytaiteen kentällä voi korvata tai syrjäyttää toisella ilmaisumuodolla. Inspiraatiota hän hakee kirjoista, elokuvista, tv-sarjoista ja muotilehdistä. Musiikki toimii voimavarana työskentelyn taustalla. - Mikä laulu sinulle tulee mieleen tästä kuvasta?
August II, Rauha Mäkilä Vapaudenkatu 28 |
----------------------------------------------------------------------------------------------
Tämän vuosituhannen seinämaalausten tekijät ovat pääasiassa ulkomailta. Jyväskylän kaupunki oli mukana 2017 ja 2018 Upeart-festivaalissa, jonka puitteissa useisiin Suomen kaupunkeihin maalattiin muraaleja. Millon eli italialaisen Fracesco Camillo Giorginon teoksen "Keep me" esittelin 6.8.19/Lasten leikkejä -postauksessa. Millo sanoo: "Kauniiden ja värikkäiden maalausten näkeminen muutoin harmaassa katukuvassa saa ihmiset voimaan paremmin."
Yhtä aikaa Millon työn kanssa Ilmarisenkatu 7-9:ään tuli teos Onur Dincin "The Last Cocktail", jossa jääkarhu kai valmistaa viimeistä cocktailiaan. (Netistä löytyy tuolla nimellä reseptejä.) Teos on hätähuuto luonnon puolesta jäätiköiden sulaessa jääkarhujen elinympäristössä. Onur on sveitsiläinen taiteilija.
The Last Cocktail, Ilmarisenkatu 7-9, Onur Dinc. 2017 |
---------------------------------------------------------------------------------
Ramoninkatu 2, David de la Mano, 2018 |
Ramoninkatu 2:een rakennetun opiskelija-asunnon seinän on maalannut espanjalaissyntyinen David de la Mano. Uruguay oli hänen asuinpaikkansa ainakin silloin, kun tätä teosta tehtiin 2018. Hänelle tunnusomainen tyyli on tämä mustavalkoinen siluettimainen esitys. Hyvällä suunnittelulla ja sään suosiessa tällainen muraali syntyy noin kymmenessä päivässä.
------------------------------------------------------------------------------
Blessing, Sepe, Yliopistonkatu , 2018 |
Puolalainen kuvataiteilija Sepe (Michal Wrega, s. 1982) on graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän aloitti taiteilemisen graffittien teolla. Sepen muraaleja on ympäri Eurooppaa ainakin 50 kappaletta.
Tämä Jyväskylän Lyseon lisärakennuksen seinän maalaus on tuomittu häviämään sitten, kun koko rakennus puretaan uudisrakentamisen tieltä. Se ei haittaa taiteilijaa, "mikään ei ole ikuista", sanoo hän.
Teoksen nimi on Blessing eli siunaus. "Hahmoja siunataan kultaisella loisteella ja sitten kulta katoaa." Sic transit gloria mundi.
---------------------------------------------------------------------------
Kuvat olen itse ottanut.
Lähteet:
Keskisuomalainen
Jyväskylän julkiset taideteokset
wikipedia.org
Kommentit ovat tervetulleita.
Tee näin kun haluat lähettää kommentin:
1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa
2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'
3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.
Kommentit
Lähetä kommentti