Emil, Emil ja Emil 2

 Yhtenä matkapäivänäni otin suunnaksi Valkeakosken. Siellä kävin Visavuoressa, kuvanveistäjä Emil Wikströmille kuuluneessa taiteilijakodissa. Itse rakennus on taideteos sinänsä, ainakin ulkoapäin katsottuna. Ympäristö on kaunis, istutukset hyvin hoidetut, suihkulähde patsaineen viehättävä. 

Emil Wikström (s. 1864 Turku, k. 1942 Helsinki) suunnitteli itse tämän rakennuksen, joka valmistui 1902.  Vuodesta 1967 se on toiminut museona. 

Kansakoulun käytyään Emil Wikström meni lähettipojaksi Turun lennätinkonttoriin. Vapaa-aikanaan hän vuoli puuveistoksia ja ennen pitkää myös työssä sai tehdäkseen puisia nimileimasimia. Hän oli noin viisivuotias isänsä kuollessa, äiti jäi neljän pojan yksinhuoltajaksi. Turkulaiset saivat tietää Emilin lahjakkuudesta ja löytyi henkilöitä, joiden taloudellisella tuella hän pääsi opiskelemaan Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun ensin Turkuun, sitten Helsinkiin. Senaatin apurahalla hän jatkoi opintoja Wienissä ja myöhemmin myös Pariisissa. Opintojen myötä hän tutustui muihin sen ajan taiteilijoihin, kuten  Axel Galléniin, Pekka Haloseen ja  Eero Järnefeltiin.

Palattuaan Pariisista hän alkoi rakentaa 1894 ateljeehuvilaa Sääksmäelle, joka on nykyisin Valkeakoskea. Ensimmäinen rakennus tuhoutui tulipalossa 1896 ja Emil palasi Pariisiin muutamaksi vuodeksi, kunnes uusi ateljeekoti valmistui.

Hyvin nopeasti Emil Wikström sai isoja töitä tehdäkseen. Hän voitti Säätytalon otsikkoryhmän veistoskilpailun 1893 ja pian alkoi tulla lisää tilauksia myös yksityisiltä. Hänen töitään ovat esimerkiksi Helsingissä rautatieaseman Lyhdynkantajat 1914, Elias Lönnrotin muistomerkki 1902 ja J W Snellmanin muistomerkki 1916 sekä Tampereella Näsikallion suihkukaivo 1913.

Taustalla oleva Emil Wikströmin muotokuva on

Katri Oikarisen tekemä. Materiaalina on ollut

Emilin kotikirjastosta poistettuja kirjoja, joista

Katri on leikannut ympyröitä, halkaisijaltaan n. 1 cm,

ja koonnut kuvaksi.

Visavuoreen on rakennettu toinenkin näyttelytila, Emil Wikströmin Estelle-tyttären pojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999), töille. Kari-paviljonki valmistui vuonna 1990. Kuinka ollakaan, juuri tänä vuonna vietettiin Kari Suomalaisen 100-vuotissyntymäjuhlaa. Esillä oli valikoituja piirroksia hänen rohkeista kannanotoistaan aikansa poliittisiin kuvioihin.

Muutaman kilometrin päässä Visavuoresta on Voipaalan taidekeskus. Historialtaan rikas kartano on muotoutunut oivalliseksi näyttelypaikaksi ulkorakennuksia myöten Valkeakosken kaupungin omistuksessa. Tänä kesänä siellä oli suuri keramiikkataiteilijoiden Ceramega-näyttely. Samalla kun kävin katsomassa mainitun näyttelyn, päädyin kiertämään myös toista kilometriä pitkän Rapolan Linnavuoren kierroksen, joka alkaa ihan kartanon pihapiiristä Mahtavat näköalat aukenivat vuorelta Vanajavedelle. Voipaalan viereisessä Rapolan kartanossa syntyi vuonna 1861 poika, josta tuli presidentti, P.E. Svinhufvud. Seutu on kulttuurihistoriallisesti arvokasta maisema-aluetta.

The clown and the jellyfish, Maisa Majakka, 2020, 

kivitavara, lasitus, siirtokuvat, lysteri

 Havu, Matias Liimatainen, 2019, kivitavara ja puu

Voipaalan kartano, taidekeskus

Näkymä Rapolan Linnavuorelta

Kesäistä aurinkoista päivää oli vielä jäljellä eikä minulla ollut kiire majapaikkaani. Niinpä jatkoin matkaa vielä Iittalaan, jossa ehdin katsoa naivistien perinteisen kesänäyttelyn. En ole ennen käynyt siellä, joten en tiennyt mitä odottaa. Kysyvä ei tieltä eksy ja niin löysin oikean talon. Katsoin monipuolisen, kiinnostavan näyttelyn ja olin jo lähdössä pois. Sattumalta kuulin jonkun mainitsevan jotain portaista yläkertaan. Kysyin, onko sielläkin näyttelyä. Olihan siellä ja palasin takaisin ja katsoin vielä toisen mokoman teoksia yläsaleissa. Jyväskyläläistaiteilija Arja Jäppisen töitä oli näyttävästi esillä muiden mukana. 

Viulisti, basisti ja kenkeninsoittaja, Arja Jäppinen, 2020

paperimassa

Suvisunnuntai, Sonja Lehto, 2020

öljyväri

Keväällä surin ennakkoon koronaviruksen vaikutusta kesän kulttuuritapahtumiin. Monia näyttelyitä onkin siirretty ensi kesään, mutta ilahduttavan paljon on kuitenkin onnistuttu järjestämään tänäkin kesänä. Tämä päiväretkeni oli täynnä upeita elämyksiä ja yllätyksiä. Niitä muistellessa kestää syksyn sadepäivätkin. Ja sitä paitsi sadepäivät ovat erinomaisia lukemiseen. Nyt, sopivasti Valko-Venäjän myllerrysten ollessa ajankohtaisia uutisissa, lukupöydälläni on päällimmäisenä eli jo puoliksi luettuna Svetlana Aleksijevitsin puhutteleva teos "Tsernobylista nousee rukous". Suosittelen. - Kirjanmerkin liimailin mainosesitteistä! 

Kuvat olen itse ottanut.

Lähteet:
wikipedia.org

Kommentit ovat tervetulleita.

Tee  näin kun haluat lähettää kommentin:

1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa

2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)

tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi

tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'

3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.