Mun oma puumerkki

Olet ehkä käynyt vanhoissa kirkoissa ja nähnyt katonrajassa nimikirjaimia tai muita merkkejä. Entisajan rakentajat, taitavat kirvesmiehet, ovat halunneet jättää oman puumerkkinsä rakennukseen. Nykypäivänä ne ovat arvokas, elävöittävä viesti menneisyydestä.

Jyväskylästä löytyy yksi julkinen taideteos, joka myös on rakentajan oma puumerkki. Nimeltään se on Eskon puumerkki


Eskon puumerkki, 1975,
Esko Tynkkynen ja Antti Koski

Teos on Kortepohjan ylioppilaskylässä. Sen tekijät ovat Esko Tynkkynen ja Antti Koski. Ylioppilaskylän rakennuksia urakoi Rakennusliike Veljekset Tynkkynen Oy ja Esko Tynkkynen oli sen toimitusjohtaja. Antti Koski oli taitava seppä, joka hitsasi teoksen metalliputkista. Muoto muistuttaa himmeliä. Alunperin se oli tarkoitettu liikkuvaksi mobileksi, mutta en huomannut tarkistaa, voiko se nykyisessä paikassaan liikkua tuulella.

Veistos valmistui 1975, mutta vuosien kuluessa sen kunto heikkeni ja se poistettiin paikalta 2002. Rakennus Otava kunnosti sen ja sijoitti sen toimitalonsa eteen. Pyöräretkelläni 2019 osuin aivan sattumalta ylioppilaskylän alueelle ja näin teoksen seisovan jälleen alkuperäisellä alueella.

"Eskon puumerkki" on saanut nimensä tietenkin toimitusjohtaja Esko Tynkkysen mukaan. Rakentaja on halunnut jättää merkin muistoksi rakennuspaikalle.

Teosnimi johdatti minut tutkimaan, mikä se Eskon puumerkki oikein onkaan. Ensinnäkin puumerkki sanana tulee ruotsin sanasta bomärke, asunnon merkki. Ennen joka talolla oli oma puumerkkinsä, jota käytettiin esimerkiksi sopimusten allekirjoituksena. Vanhimmat ovat 1300-luvulta hansakaupan ajalta.

Puumerkkejä on tutkinut nyt jo edesmenneyt Karunan pappi Paavo O. Ekko. Hän on löytänyt yli 13000 erilaista versiota. Viimeksi puumerkkejä on käytetty 1930-luvulla - sopivasti puukaupan yhteydessä.


Puumerkkejä yle.fi -sivustolta
Aristoteleen kantapää -ohjelmasta
Kuvaajaksi merkitty Krizzu

Sanonta "Eskon puumerkki" tulee Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmän Eskosta. Siinä Esko lähti kosimaan ja mukaan tarvittiin lupauskirja. Sen laati kanttoori Sepeteus sanoen: "Minä kirjoitan täkstin, isäsi pistää puumerkkinsä alle, joka todistetaan." Tähän Esko: "Hän pistää puumerkkinsä alle ja minä samoin." Johon kanttori: "Sinun puumerkkiäs ei siinä tarvita." Esko jatkaa inttämistä: "Mutta minun tyhmän järkeni mukaan, täytyy se siinä löytyä laillisuuden tähden." - Viimeisessä näytöksessä ilmenee, että Esko on vetänyt puumerkkinsä lupauskirjaan omin päin, mistä nousee uusi älämölö. Näytelmä on ilmestynyt 155 vuotta sitten ja hauskuuttaa edelleen. (Seitsemän veljestä -teos täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Kiitos Aleksis!)

Tästä näytelmästä on saanut alkunsa sanonta Eskon puumerkki: puumerkki, jota ei tarvita, mutta joka on antajalleen psykologisesti tärkeä. Urbaanisanakirja määrittelee sen näin: sellainen kontribuutio johonkin asiaan, jolla ei juuri ole merkitystä ja jonka tarkoituksena on lähinnä osoittaa, että puumerkin jättäjä on ollut aktiivisesti mukana asian käsittelyssä.

Aleksis Kiven Seura (per. 1941) on vuodesta 1975 lähtien myöntänyt vuosittain Eskon puumerkki -tunnustuspalkinnon ansioituneesta "nummisuutarin eskomaisesta" (=sinnikäs, itsepäinen) toiminnasta jollakin elämän alalla. Palkinto on vuosien kuluessa myönnetty 40:lle miehelle ja 5:lle naiselle, saajina mm. Kari Suomalainen 1976, Veikko Vennamo 1985, Veikko Hursti 1993, M. A. Numminen 2005 ja Kaarina Hazard 2010.

Jaa, että mikäkö on minun oma puumerkkini? Se on tämä Silminkokija-blogi, joka jää jälkeeni avaruuteen ja jolla ei ole mitään merkitystä, se vain osoittaa, että joku kirjoittajaharrastaja on joskus ollut ison asian äärellä: taidetta löytämässä, ihailemassa ja ihmettelemässä.


Teoskuvan olen itse ottanut.
Puumerkit kuvakaappaus yle.fi:stä

Lähteet:
Jyväskylän julkiset taideteokset
yle.fi/aristoteleen kantapää
aleksiskivenseura.fi
urbaanisanakirja.com


Tee  näin kun haluat lähettää kommentin:

1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa

2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'

3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.

Kommentit