Portti tulevaisuuteen

Koulut ovat taas sulkeneet ovensa ja tuhannet koulunsa päättäneet etsivät opiskelu- tai työpaikkaa. Koulutus on tänä päivänä ehto eteenpäin pääsylle, portti tulevaisuuteen. Sen niminen teos löytyy Jyväskylän Wivi Lönnin kadulta, kuulun arkkitehdin itselleen piirtämän talon lisärakennuksen, Kanalan, seinältä. (Ks. myös Voimanainen Säynätsalosta -postaus 7.3.20.)

Portti tulevaisuuteen, Onni Kosonen, 1991


Teos on tasapainoinen yhdistelmä seinään maalattua abstraktia sommitelmaa ja sen eteen kiinnitettyä rautakehikkoa. Värit ovat vaaleat, elämänmyönteiset. Eri suunnista katsellen teos näyttää aina hieman erilaiselta. Taiteilijana on ollut Onni Kosonen (1920-1999), joka oli Käkisalmesta evakkoon lähtenyt, Jyväskylään kotiutunut tekijä. Teoksen tilasi talon nykyinen omistaja, taidemesenaatti Kauko Sorjonen.  Muita Kososen teoksia olen esitellyt aikaisemmin: Ystävyyden viila 4.4.19 Eskilstunan aukiolla ja Viljantähkiä Jaroslavlin aukiolla 25.4.20. Niillekin on ominaista kineettisyys, liikkeen vaikutelma eri kulmilta katsottuna.

Omaan opiskelemaan lähtööni (yli 50 vuotta sitten) liittyivät kiinteästi junat ja rautatieasemat. Asemalta lähdettiin ja junalla myös palattiin aika ajoin kotiväkeä tapaamaan. Hienoon uniformuun pukeutunut asemamies puhalsi pilliin ja heilutti merkkikeppiä, kun lähdön aika tuli. Ja juna lähti puuskuttamaan ensin hiljaa ja vauhtia vähän kerrassaan nostaen. Matkalla Alavudelta Haapamäen ja Tampereen kautta Turkuun oli monta pysähdystä. Konduktööri tarkasti ja rei'itti liput. En muista enää, oliko silloin opiskelija-alennuksia. Juhlapäivien läheisyydessä junat olivat tupaten täynnä ja sen vuoksi menimme muutaman kerran istumaan ensimmäisen luokan vaunuun, jossa oli tilaa runsaasti. Siitä piti sitten maksaa lisämaksua.

Kävelylenkilläni tänä keväänä löysin yllättäen sympaattisen Junamies-patsaan Jyväskylän Veturitallien edessä olevan KOASin opiskelijatalon edestä. Junamies seisoo raiteilla ja pitelee lyhtyä kädessään. Netissä olevassa talvisessa kuvassa se on valaistuna (taiderakentamisessa.fi). Teos on Samuli Alosen (s. 1977) käsialaa ja materiaalina cortenteräs. Patsaan kustantajat ovat Arkkitehtipalvelu Oy, YIT Rakennus Oy ja KOAS. Läheisen Matkakeskuksen edessä seisoo Samulin tekemä Cityhirvi (ks. Visit Jyväskylä 11.6.19). 


Junamies, Samuli Alonen, 2011/2013

Samuli Alonen on yksi minun suosikkejani nykytaiteilijoista. Aivan hiljattain hän on vienyt uuden perhosteoksensa kaunistamaan Kotkan ennestään patsasrikasta miljöötä. Hienoa, että meillä on omalla paikkakunnalla näin lahjakas taiteilija. Viime kesänä hänen Kirjalinnut-teoksiaan oli esillä Salmelan näyttelyssä (ks. postaus 9.8.19 Muistoja kesänäyttelyistä).

Viime aikoina minua on suuresti ilahduttanut kuulla, että monet blogini lukijat ovat lähteneet kävelyretkille kaupungille etsimään näitä esittelemiäni teoksia. Itsellenikin nämä kuvausmatkat ovat olleet inspiroivia. Suureksi avuksi on ollut Jyväskylän taidemuseon tekemä luettelo Jyväskylän julkisista taideteoksista. Se ei vaan ole ajan tasalla, joten yllätyksiä voi vielä löytyä, kuten tämä Junamies. Koen, että kaupungilla on monta kerrosta: ensiksi maasto, johon se on rakennettu, toiseksi itse rakennukset, tiet ja puistot ja kolmantena, ylimpänä koristuksena julkiset taideteokset, patsaat, seinämaalaukset ja uusimpina tulokkaina itse rakennuksiin integroidut "silmänilot". Tämä lienee sitä elintason ja elämisen tason kasvua. Silmät vain auki, kun kuljette!



Kuvat olen itse ottanut.

Lähteet:
Jyväskylän julkiset taideteokset



Tee  näin kun haluat lähettää kommentin:

1. klikkaa ensin "Lisää kommenttisi" ja kun näkyviin tulee "google-tili", klikkaa sitä ja näkyviin tulee kolme vaihtoehtoa

2. valitse vaihtoehdoista google-tili, jos sinulla on esim. gmail-sähköposti ja keksi nimimerkki (sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommentissa)
tai valitse URL-osoite, jos sinulla esim. blogspot.com -blogi itselläsi, jolloin lähettäjäksi tulee bloginimesi
tai valitse nimetön, jolloin kommentti tulee anonyyminä, kirjoita tekstisi ja lopuksi klikkaa 'julkaise'

3. kommentit tulevat ensin sähköpostiini, luen ne ja hyväksyn julkaistavaksi, ellet kiellä viestissäsi julkaisemista, ja sitten vastaan niihin.



Kommentit